Luku 2: Usva laantuu | Tarina osa 2

Tässä tarinan toinen osa, vähän lyhyempi tällä kertaa mutta seuraava on paljon pidempi ja lupaan julkaista sen nopeammin!

Päivät kuluvat hitaasti. Emikon heräämisestä on nyt kulunut 2 päivää. Aamupala saapuu Emikon huoneeseen. Emiko ei pysty syömään. Hän ei tunne mitään, ei iloa, ei surua, ei nälkää. Hänen ajatuksensa ovat edelleen usvan peitossa. Emiko heräsi sairaalasta tulipalon jälkeisenä aamuna, siitä lähtien hänellä on ollut vain hämmentävät ajatukset seuranaan. Hoitajat ovat huolissaan Emikon hyvinvoinnista, Emiko ei ole sanonut sanaakaan näiden päivien aikana. Hoitajat ymmärtävät Emikon shokin ja yrittävät saada tavoitettua Emikon tajuntaa.

Ensimmäistä kertaa Emiko avaa suunsa.
“Mitä tapahtui?” Emiko kysyy hiljaisella äänellään.

Hoitajat uskovan Emikon olevan tarpeeksi vahva kuulemaan totuuden, niinpä he kertovat tapahtuneesta. Emikon muisti palaa ja ajatukset kirkastuvat. Silloin hän ymmärsi.

E: “Missä Felicia on? Missä äiti on?”
“...”
E: “Haluan nähdä heidät!”
“Emiko, et voi valitettavasti vielä nähdä heitä”
Hoitaja puhuu varovaisesti.

Emiko ei oikeasti pystyisi näkemään sukulaisiaan enää, heille oli sattunut Emikoa pahemmin. Emiko ymmärsi sen vihdoin. Tulevaisuus tuntui paljon raskaammalta. 
Emiko ei kuitenkaan menettänyt kaikkia sukulaisiaan. Emikon isovanhemmat olivat edelleen elossa, mutta he asuivat kaukana. Kaikki asuvat niin kaukana. Isovanhemmilla ei ollut varoja muuttaa lähemmäksi eikä Emiko halunnut lähteä niin kauas. Emiko sijoitettiin uuteen perheeseen. Uuden elämän alku.