Luku 4: Kämppäkaveri | Tarina osa 4

Neljäs osa olkaa hyvät! Jatketaan suoraan kolmannen osan kahvitauosta.

Vähän lyhyempi osa tällä kertaa mutta seuraava on pitkä. Ja sori pitkästä tauosta, en voi luvata saavani osia valmiiksi niin nopeasti kuin haluisin mutta kaikki tulee kyllä ajallaan!

Emiko: “Miten Kira voi?”

Suzie: “Hyvin, ja ollaan edelleen yhdessä”

E: “En mä sitä epäillytkään, hehe”

S: “Onkos Emikolla vielä ketään?”

E: “Ei mulla, ei kukaan musta tykkäisi kuitenkaan”

S: “Noh, kyllä varmasti pian löydät jonkun”

E: “Niin varmaan, heh”

Suzien ja Emiko jatkoivat kahvitteluaan ja pian oli lähdön aika. Suzie kuitenkin päättää vielä kerran kysyä.

S: “Emiko, olisiko sun ikinä mahdollista olla mun kämppäkaveri? Kira ei pysty ja haluaisin seuraa sinne. Tuntuu yksinäiseltä”

E: “Olenhan sanonut, en pysty vielä. Vasta kolmen vuoden päästä. Ja ehkä olisi kuitenkin parempi, jos pääsisit asumaan Kiran kanssa, eikö hänkin täytä pian 18? Ja mahtaisiko Kira pitää siitä, jos asuisin kanssasi?”

S: “Tuo on kyllä totta, toivottavasti se onnistuu. Kira on mukava ja ymmärtäväinen, en usko, että hänestä tulisi mustasukkainen asian suhteen, Kira on ykkönen mulle enkä häntä vaihtaisi kehenkään”

E: “Hyvä niin, kiva että oot löytänyt niin mukavan ihmisen vierellesi”

S: “Kai sitä joskus tuntee olevansa onnekas. No mutta, mun pitää nyt mennä, jutellaan huomenna!”

E: “Heippa”

Emiko palaa kotiinsa ja jatkaa lukemisen loppuun. Tänäkään päivänä Emiko ei tunne rauhaa mielessään. Hän kokee edelleen tuskaa oikean perheensä menettämisestä, niin kuin kuka tahansa tuntisi. Viime aikoina tuntemukset ovat kasvaneet suuremmiksi, eikä Emiko oikein tiedä miksi. Tämän taakan pitäisi juuri pienentyä ajan saatossa, mutta Emikon tuska on vain kasvanut. Emiko tunnistaa tunteensa olevan samanlaisia kuin tulipalon aikaan. Jokin tuntuu epänormaalilta. Onko Emiko vaarassa? Tuleeko tässä talossa tapahtumaan jotakin lähipäivien aikana? Emiko ei saa vastausta kysymyksiinsä.